sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Koirapuistoilua

Mauskilla oli kiire koirapuistoon
Koirapuistossa meni tänään kivasti :) Alkuun Mauski tuttuun tapaan pyöri vaan ihmisten ympärillä ja kävi sosiaalisena kirppuna hakemassa kaikilta huomiota söpöilemällä niiden jaloissa (ja yrittämällä tunkeutua niiden takkien alle..) 


BAMBI

Paikalla meidän lisäksi oli siis 5 koiraa, mutta lähes jokaisen niistä Mauski kiersi kaukaa. Ainoastaan semmonen 5kk ikänen pentu kiinnosti Mauskia yhtään, mutta sitäkin kyllä vähän pelättiin. No, pikkuhiljaa siinä ihmiset koirineen lähti, kunnes paikalla oltiin vaan me ja se pentu. Muiden lähdettyä alko sit hiljalleen kunnon leikkiä kehittyä ja rallit kiihtyä ja lopulta vauhtia sit riittikin niin paljon, ettei Mauski olis halunnut lähteä puistosta lainkaan. Taas se mystinen koirapuistokuurous -ilmiö, jonka aikana Mauski ei esimerkiksi tunnista omaa nimeään.... Itsepäinen rontti <3

Mut kuvia!








Mauski tykkää eniten leikkiä jahtaamisleikkejä ja usein käy uhittelemassa leikkikaverilleen aina siihen asti, että se pinkasee perään. Tätä tänäänkin oli aika paljon, mutta välillä jo vähän painittiin - ja Mauski pärjäs erittäin hyvin (;





Loppupäivä menikin aika väsyneissä meiningeissä :3

Söpöli

2 kommenttia:

  1. Kiva, kun Mauski pääsi puistoilemaan! Näyttää nauttivan juoksemisesta ja leikkimisestä täysillä!

    VastaaPoista
  2. Ihana Mauski, supersöpö! Meijän Sipi ei osaa leikkiä ollenkaan :(

    VastaaPoista