lauantai 25. helmikuuta 2012

Viikonloppu !

Tänään on ollut Mauskille aika tylsä päivä siihen nähden, että on viikonloppu. Yleensä viikonloput on niitä parhaita hetkiä pojalle, koska ollaan molemmat ainakin päivät kotona ja on energiaa tehdä jotain vähän suurempaa. 

Yks mitä yritetään tehdä viikonloppusin on käynnit koirapuistossa - ja tänäänkin oli tarkotus. Heitin vaatteita päälle ja pakkasin Mauskin autoon ja huristelin kohti Kakolanmäkeä. Ollaan käyty puistossa pari kertaa myös kävellen, mut kun matkoihin menee n.25 minuuttia/suunta, ni mennään usein helposti autolla, jotta jäisi sitten puistossa olemiseen enemmän aikaa. Noooh, päästiin perille, mutta parkkipaikkoja ei ollut vapaana y h t ä ä n. No siinä kohtaa turhautunut emäntä huristeli edes takasin paikkoja etsimässä, mutta kun mistään ei löytynyt ni nokka takas kotia kohti. Käytiin kyllä sit vähän kävelemässä sentään ennen sisälle tuloa, mutta silti kun Mauski pääsi valjaistaan irti sisällä, niin saman tien se livahti sen "mökötyspaikkaan" eli eteisen jakkaran alle. Siellä pikkunen on aina esimerkiksi sillon, jos se huomaa, että Jannen kanssa pistetään vaatteita päälle, mut ei olla vielä sanottu sille taikasanaa eli "Ulos!" Mut sovittiin, että huomenna mennään koirapuistoon sit kaikki kolme, ja tällä kertaa kävellen, ettei sit ainakaan parkkipaikoista oo kiinni!

Mököttäjä <3


No epäonnistuneen koirapuistoilu yrityksen jälkeen leikittiin ja kertailtiin jo aiemmin opittuja temppuja, mut ei sit ruvettu enää opettelemaan mitään uutta. Tulevaisuudessa voi tulla postaus Mauskin osaamista tempuista :) Temppuilun jälkeen alko pientä väsyttää, joten eikun hyppy sohvalle ja sinne kerälle !



 Siitä eteenpäin onkin ollut aika rauhallinen päivä, mutta nyt alkuillasta alko pieni riiviöinti:
Tassupyyhevaras

Riiviökorvat !



Syy kaikkien villasukkien hajoamiseen?


Ja hieno yritys varastaa tavaraa kirjotuspöydältä... (joka siis aivan yöpöydän vieressä)
Voi Mauski... <3

Kivaa viikonlopun jatkoa kaikille! :3

ps. pientä alkuinnostusta havaittavissa tässä päivitystiheydessä :--D !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti